Tom Clancy's HAWX -ensikosketus - jälkipolttimia ja vihanpitoa taivaan sinessä
8.7.2008, 18.10
Ubisoftin haastaja suosituille Ace Combat -peleille sinkoaa Tom Clancyn lisenssin myötä todella vihamielisille taivaille. Haastetta piisaa, sillä Ace Combatit seuralaisineen ovat sementoineet lentoräiskintöjen genren todella vahvasti.
Millä tavoin Ubisoft voi sitten uudistaa pelilajia? Yhtiö on ottanut melkeinpä yllättävän lähestymistavan, sillä vuoteen 2012 sijoittuva Tom Clancy’s HAWX ei edes yritä uudistaa pelilajia tai tuoda siihen mullistavia uusia ominaisuuksia. Niiden sijaan peli panostaa asenteeseen ja Tom Clancy -tyyliseen lähestymistapaan. Dramatiikkaa, teknologiaa ja jopa hitunen realismia, siinä ne aseet.
Arvostelu: Spore Creature Creator (PC)
8.7.2008, 17.31
Spore Creature Creator on irrallinen osa syyskuussa julkaistavaa Spore -peliä, jossa pelaajan tai pikemminkin ohjelman tarkoituksena on mainost… luoda olentoja syyskuussa matkaan porskahtaville itiöille.
Kyseessä on The Sims -pelisarjan isän, Will Wrightin, vuonna 2000 aloittama ikuisuusprojekti joka nyt vihdoin kantaa hedelmää. Kyse ei kuitenkaan vielä ole rönsyilevästä kasvihuoneesta vaan yksittäisestä hedelmästä, jota tuputetaan ilmaiseksi sekä myydään muutaman euron hintaan laajempana versiona. Ilmainen tai ei niin makua riittää, mutta mikä kumma tässä maistuu?
Moottoritie helvettiin on kuuma - ja täynnä panssariromua
8.7.2008, 16.31
Brothers in Arms: Hell’s Highway -räiskintäpeli jatkaa toisen maailmansodan toimintapelien loppumatonta sarjaa, mutta toivon mukaan meininki on maukasta. Omia johtopäätöksiään voi tehdä vaikkapa oheisista kuvista ja videoista.
Space Invaders täytti 30 vuotta
8.7.2008, 15.17
30 vuotta julkaistiin japanilaisen pelisuunnittelija Tomohiro Nishikadon vuoden ajan työstämä räiskintäpeli Space Invaders. Sen seurauksena koko pelimaailma järkkyi, muuttui ja uudistui. Space Invadersin vaikutus näkyy yhä monella tapaa, eikä ainoastaan vanhusten retromuisteloissa.
Wiikon wanha: Space Invaders - se ensimmäinen muukalaisten invaasio
8.7.2008, 15.01
Niin se aika rientää. Tuntuu ettei siitä ole kauaakaan, kun notkuin Iisalmessa Tivoli Sariolan kolikkopelihallissa pelaten Space Invadersia kaksinpelinä. Taidot ja uskallus kun eivät riittäneet oikein yksinpeliin. Vielä. Kyllä se siitä.
Nyt tuon megalomaanisen pelin julkaisusta on kulunut jo 30 vuotta. Ajatella. Näin kauan kulunut siitä, kun Tomohiro Nishikadon luoma videopeli mullisti pelimaailman.
Microsoft pyytää anteeksi GTA IV -hässäkkää ja palauttaa kadonneet pisteet
8.7.2008, 13.40
Monien pelaajien tunteet ovat käyneet kuumana, kun Grand Theft Auto IV:n ennakkotilanneet tai Gamestopista ostaneet huomasivat kadottaneensa saamansa 500 Microsoft-pistettä. ”Huijausta!” on huudettu ja kovaa. Pelaajat eivät kuitenkaan olleet ainoita, jotka yllättyivät. Pisteiden katoaminen tuli yllätyksenä myös Microsoftille, joka lupaa nyt korjata tilanteen.
Viikon videojysäys: Trackmania Nations, Harry Potter, Diablo III, Guitar Hero: Aerosmith jne…
8.7.2008, 13.31
Perinteikkäässä videojysäyksessämme tällä kertaa ripaus musisointia, ripaus ajelua, ropsaus räiskintää ja jotain lainattua. Tulos on pieni mutta makea kattaus videomuotoisia elämyksiä pelien maailmasta.
eDomen arvosteluviikko: Alone in the Dark, Bad Company, Aerosmith, Singstar…
8.7.2008, 12.43
eDomen tämänkertaisessa arvosteluviikko-yhteenvedossa onkin tarjolla aimo annos huippupelattavaa - ja kovin monipuolisen valikoiman kera. Arvostelujen ohella viikon kohokohta kuitenkin oli monille huima Diablo 3 -ennakkomme.
eDomen arvostelussa Alone In The Dark, Battlefield: Bad Company, Everybody’s Golf 2, Guitar Hero: Aerosmith, High School Musical 2: Work This Out! sekä Singstar Vol. 2.
Nettipelaamista C-64:llä
8.7.2008, 12.16
Yhdysvalloissa Cinnicanati Commodore Computer Clubin järjestämässä 2008 Expo -tapahtumassa historian siivet vapisivat ja murenivat. Retrohenkisessä tapahtumassa näet pidettiin historian ensimmäiset Commodore 64 -LAN-partyt. Toisin sanoen : kolmattakymmentä vuotta vanhalla C-64-kotimikrolla pelattiin moninpeliä verkossa. Kyllä maar.
Buzz-tietovisailu jatkuu PS3:lla, mukana myös nettipeli ja ladattavat lisäsisällöt
8.7.2008, 11.58
Huomasittekos, visailijapelaajat? Viime viikolla pelikauppojen ovet sortuivat sisään ovien auetessa, sillä PS2:lla ihastuttaneet Buzz-tietovisapelit saapuivat myös PlayStation 3:ten maailmaan. Buzz!: TV Visa paneutuu tällä kertaa taikalaatikon ihmeelliseen maailmaan.
Fable 2:n ennakkotilaajille XBLA-pubipelit ilmaiseksi
8.7.2008, 11.16
Lionhead-studion työstämä Fable 2 -seikkailupeli vaikuttaa ainakin etukäteen erittäin mielenkiintoiselta ja näyttävältä teokselta. Kaunis ja ajatuksella työstetty seikkaileminen on aina tervetullutta ja pelin ympärille rakennetaan hiljalleen jos jonkinlaista lisäviritystä. Nyt esimerkiksi pelin ennakkotilaajille tarjotaan rahanarvoista bonusta.
Nintendo edellä, PC seuraa perässä peliohjainrintamalla
7.7.2008, 20.27
Nintendo on näyttänyt vahvasti esimerkkiä peliohjainrintamalla Wii-konsolinsa langattomalla ohjaimella. Alkuvaiheen naureskelu on vaihtunut ihasteluksi, kun langaton ja liikkeentunnistava Wiimote-kapula on innostanut sekä pelintekijöitä että pelaajia. Niinpä Wiimoten kaltaisen ohjaimen huhutaan saapuvan Xbox 360:lle - ja nyt sellainen on saatavissa myös PC:lle.
Solid Tricular -lanit lokakuussa Helsingissä
7.7.2008, 18.06
The Group ry järjestää 17-19.10.2008, pääkaupunkiseudun syyslomilla, tähän astisista suurimman LAN-partynsä. Solid Tricular on vahvasti teemoitettu ja elämyspainotteinen LAN-party Koillis-Helsingin lukiossa.
Arvostelu: Ninja Reflex (DS, Wii)
7.7.2008, 16.16
Ninjat, nuo metsien pikku vipeltäjät, ovat varmasti ainakin jossain elämänvaiheessa olleet jokaisen pikku- tai miksei isommankin pojan toiveammatti. Nykyaikana todellisten työmahdollisuuksien ollessa niin sanotusti kortilla on tämän haaveen toteuttaminen ja ylläpitäminen jäänyt lähinnä pelien ja elokuvien taakaksi.
Ninjapelejä löytyy monenmoisia ja laatuisia, mutta suurinta arvostusta tällä hetkellä nauttii varmasti Team Ninjan Ninja Gaiden, jonka kakkososa arvosteltiin eDomessa taannoin. Hieman suorempaa ja filosofisempaa näkökulmaa tähän salamurhaajien jaloon ammattikuntaan hakee Wiille ilmestynyt Ninja Reflex. Miten on, löytyvätkö yhdeksäs aisti ja Valaistumisen Polku Wiin ninjaharjoitteiden avulla, vai jääkö pelaaja kylmäksi kuin ninjasoturin uhri? Kohai Lehtiniemi otti selvää.
Bungie juhlii tänään
7.7.2008, 15.14
Suursuositun Xbox-pelisarja Halon kehittänyt pelitalo Bungie viettää tänään perinteikästä juhlapäivää. Bungie Dayn perinne sai alkunsa pelitalon suosimasta numero seitsemästä, joka esiintyy merkityksellisesti yhtiön kehittämissä peleissä. Esimerkiksi Halo 3:ssa numero seitsemän käy ilmi muu muassa seitsemästä Halo-rengasmaailmasta sekä Master Chiefin koodinimestä Spartan 117.
Vieläkö Chuck Norris naurattaa? Entä Super Marioon yhdistettynä?
7.7.2008, 15.03
Chuck Norris -vitsithän ovat Internetissä vanhempia kuin itse maailma. Siinä vaiheessa kun sanomalehdet ja vanhat mummotkin ovat ehtineet kärryille naureskelemaan ironisesti Chuck Norrikselle, koko jutun voisi kuopata. Mutta jos kuitenkin…
Halo 3 -lyhytelokuvakilpailun voittajat valittu, filmit katsottavissa
7.7.2008, 14.53
Tämä tuli ainakin allekirjoittaneelle jonkin sortin yllätyksenä, mutta Microsoftilla on ollut käynnissä kilpailu parhaan Halo 3 -lyhytelokuvan tiimoilta. Voittajat on valittu, tulokset julkistettu ja filmit katsottavissa netistä.
Lisää Chrono Trigger DS -herkkua: Square julkaisi virallisen trailerin
7.7.2008, 14.38
Viime viikon uutisemme Chrono Trigger -klassikkoroolipelin DS-versiosta sai useammankin pelaajan hihkumaan riemusta. Nyt voi taas hihkua lisää, sillä Square on julkaissut virallisen pelitrailerin, jossa näkyy jopa ihka-aitoa pelikuvaa. Iih!
Savun hälvettyä tarkastamme kytkennät: PlayStation 3 päivittyy taas
7.7.2008, 14.32
Sony julkaisi viime viikolla odotetun versionumero 2.40:aa kantavan firmware-päivityksensä PlayStation 3:lle. Monia hartaasti odotettuja ominaisuuksia lisännyt päivitys ei ehtinyt vanhenemaan kauaa serverillä ennen kuin se vedettiin pois. Nyt yritetään uudelleen.
Diablo III - eeppinen ennakko, osa 2
6.7.2008, 14.00
Kesäkuun viimeinen lauantai oli luultavasti useille PC-pelaajille kuin toinen joulu. Vuosikausia odotettu, toivottu ja rukoiltu Diablo III muuttui vihdoin fiktiosta faktaksi, kun Blizzard julkisti pelin Pariisissa.
Komeat kuvakaappaukset ja pelivideot ovat jo levinneet netin joka kolkkaan, mutta siinä ei suinkaan ollut tapahtuman koko anti, vaan Blizzard puheli pelistään ja sen taustoista avoimesti. Mitä kaikkea löytyykään paholaisen takaa? Eeppisen ennakkojuttumme toinen osa jatkaa siitä, mihin eilen jäätiin.
Microsoft lupaa huikeita E3-yllätyksiä Xbox-pelaajille
6.7.2008, 14.53
E3-messut ja sitä myötä pelivuoden suurimmat uutistilaisuudet lähestyvät kovaa vauhtia. Keskustelupalstat ovat täynnä spekulaatiota eri firmojen kovimmista paljastuksista ja nyt myös itse firmat ovat innostuneet hypettämään.
Arvostelu: High School Musical 2: Work This Out! (DS)
6.7.2008, 16.00
Ah, Disney. Kaikki varmasti muistavat ne lapsuuden - ja ehkä aikuisuudenkin - kultaiset hetket, kun television ruudulla pyöri ajattomia Disneyn klassikoita. Leijonakuninkaan ja Aladdinin VHS:t kulutettiin puhki.
Toista se on nyt, kun Disney julkaisee lähinnä keskinkertaisia jatkoja vanhoille klassikoille ja uutuudet yrittävät vedota nykynuorisoon trendikkäillä teemoilla ja Pepsodent-hymyillä varustetuilla teinitähdillä. Tätä Disneyn uutta sukupolvea edustaa myös High School Musical.
Diablo III - eeppinen ennakko, osa 1
5.7.2008, 14.45
Kesäkuun viimeinen lauantai oli luultavasti useille PC-pelaajille kuin toinen joulu. Vuosikausia odotettu, toivottu ja rukoiltu Diablo III muuttui vihdoin fiktiosta faktaksi, kun Blizzard julkisti pelin Pariisissa.
Komeat kuvakaappaukset ja pelivideot ovat jo levinneet netin joka kolkkaan, mutta siinä ei suinkaan ollut tapahtuman koko anti, vaan Blizzard puheli pelistään ja sen taustoista avoimesti. Mitä kaikkea löytyykään paholaisen takaa?
Arvostelu: Battlefield: Bad Company (360, PS3)
4.7.2008, 15.55
Battlefield: Bad Company on peli, joka tuli jo reilusti ennen julkaisuaan tunnetuksi monista asioista. Näistä puhutuin lieni kenties EA:n aikomus rahastaa häpeämättä pelin aseilla maksetun lisäsisällön muodossa. Whine auttoi kuin auttoikin, mutta nyt keskityttiin väärään asiaan.
Pelaajien olisi nimittäin pitänyt kiinnittää huomionsa räjähdyksiin. Niitä pelistä nimittäin löyyy enemmän, näyttävämpinä ja huikeampina kuin muista peleistä aiemmin. Paukkujensa voimin peli nouseekin kuluvan vuoden räiskintäpelien kirkkaimpaan kärkeen.
Perjantaikevennys: 360-ohjain DualShockin kuorissa ja päinvastoin
4.7.2008, 18.48
Monien mielestä PlayStation 2:n DualShock on edelleen maailman paras konsoliohjain. Näin on ajatellut selvästi myös eräs miekkonen, joka piti ohjaimesta niin paljon, että hän halusi saada sen toimimaan 360:n kanssa. Paras ratkaisu oli ilmeisesti sisuskalujen vaihto.
Diablo III eDomen eeppisen kokoisessa ennakkojutussa
5.7.2008, 15.50
Kuulutko siihen pelaajaryhmään, joka odottaa innolla Diablo 3:n tuloa? Siinä tapauksessa olet ehkä kiinnostunut lukemaan tarkemmin pelin taustoja ja kehittäjien kommentteja teoksestaan. Meitä Diablo III kiinnosti niin paljon, että omistimme pelille megalomaanisen kokoisen ennakkojutun.
Sony: Home syksyllä, mutta ei välttämättä Eurooppaan
4.7.2008, 18.18
Kyllä taas kelpaa asua tärkeällä ja arvostetulla markkina-alueella. Sony on vahvistanut, että odotettu Home-käyttöjärjestelmäpäivitys on tulossa aikataulunsa mukaisesti syksyllä… ainakin Yhdysvalloissa. Euroopasta ei ole tietoa.
Nintendo julkaisi videokuvaa Wiin uudesta Wario-seikkailusta
4.7.2008, 14.22
Mikäli kuulut siihen pelaajajoukkoon, joka arvostaa huippuhienoa 2D-grafiikkaa, nyt kannattaa innostua. Wiin tuleva Wario Land Shake -peli tarjoilee nimittäin sitä klassisinta Wario-sekoilua hemaisevan hienolla 2D-grafiikalla höystettynä.
GTA IV ja GameStop - 500 Microsoft-pistettä vanhenivat
4.7.2008, 14.01
Ennakkotilasitko tai ostitko Grand Theft Auto IV:n GameStopista? Saitko pelin kanssa raaputuslapun, jossa olleella koodilla sait 500 Microsoft-pistettä käytettäväksi Xbox Liven kauppapaikalla? Ajattelitko käyttää ne myöhemmin julkaistavaan pelin lisäosaan? Jos vastasit kaikkiin kysymyksiin kyllä, huonompi homma.
Nyko julkaisee USB-hubin PlayStation 3:lle
4.7.2008, 13.00
Lisälaitevalmistaja Nyko on päättänyt ratkaista monia vaivaavan ongelman. Yrityksen markkinointijohtaja Chris Arbogastin mukaan uudemman PS3-version omistajat kaipaavat konsoliinsa lisää USB-portteja. Uusi lisälaite kytkeytyy helposti konsoliin ja tuo mukanaan kolme vapaata USB-porttia sekä yhden kortinlukijan.
