Kalmot kohtaavat selviytyjät - eDomen ennakossa Left 4 Dead
17.5.2008, 20.20
Zombit, nuo ihmiskunnan ikiaikaiset viholliset. Elokuvista ja sarjakuvista tutut kalmot ovat viihtyneet tiheästi myös pelien aiheina, mutta pääasiassa vain survival horror -peleissä. Vaan mitä jos ihmisten ja korpsien välisen taistelun muuttaisi nopeatempoiseksi tiimiräiskinnäksi?
eDome pureutui tulevan selviytymiskauhupelin saloihin. Ja luvassa tuntuu olevan todellista herkkua!
Castle Crashers valmis, pippalointi alkaa kesällä
17.5.2008, 17.55
Jos pidät samanlaisista peleistä kuin allekirjoittanut, olet odotellut jo jonkin aikaa hyviä uutisia Castle Crashersin tiimoilta. Nyt niitä tulee, sillä pelin on kehitystiiminsä mukaan vihdoin täysin valmis ja matkalla kohti levitystä.
Oliko Wii sittenkin nopeampi kuin Xbox 360?
17.5.2008, 16.01
Microsoft ehti jo julistaa Xbox 360:n konsolisodan voittajaksi laitteen saavutettua 10 miljoonan myyntimäärän Yhdysvalloissa. Vaan ylittikö Nintendo Wii sittenkin haamurajan ensimmäisenä?
Saduntäyteinen roolipeli nuorille pelaajille
17.5.2008, 13.31
Siinä missä rooliseikkailupelit on perinteisesti mielletty teini-ikäisten ja vähän vanhempien luolahiippareiden puuhaksi, aikoo pelitalo Agetec tuoda muutoksen asiaan julkaisemalla erityisesti nuorille lapsille suunnatun Falling Stars -pelin.
Ottaako Sony 260 dollaria takkiin per PS3?
17.5.2008, 12.40
Konsolibisneksessä on aikojen alusta ollut arkipäivää laitteiden myyminen alihintaan ja katteiden kerääminen pelikaupasta etenkin konsolin elinkaaren alussa. Mutta kustantaako jokainen myyty PlayStation 3 Sonylle peräti 260 dollaria?
eDomen arvosteluviikko: Advance Wars, ATV Offroad Fury 4, Left 4 Dead, Virtua Fighter 5
16.5.2008, 18.17
Tämän viikon peliarvostelut ja -ennakot ovat mielenkiintoinen sekoitus herkkuja ja rapaa. ATV Offroad Fury 4 ei lämmittänyt yhtään Mikko Rekolan mieltä, kun taas Jukka Kauppinen nautti suuresti uusimman Advance Warsin tarjonnasta. Eikä Left 4 Deadin vetovoimasta voida olla montaa mieltä, ainakaan aikuisempien pelaajien keskuudessa…
Viikon videojysäys: Hulk, Dracula, Ninja Gaiden 2, Ghostbusters…
16.5.2008, 18.04
Tämän viikon videojysäyksessä liikutaan vahvasti viihteellisellä linjalla. Iso vihreä jätti Hulk, verta janoava vampyyriveikkomme Dracula, Ghosbustersin kummitustenjahtaavat, Robert Ludlumin toiminnan miehet ja yöllisten keskuspuiston pedot - kaikenlaista löytyy. Sukeltakaamme siis reippaiden pelivideoiden pariin.
Ennakko: Left 4 Dead (PC, 360)
16.5.2008, 15.36
Zombit, nuo ihmiskunnan ikiaikaiset viholliset. Elokuvista ja sarjakuvista tutut kalmot ovat viihtyneet tiheästi myös pelien aiheina, mutta pääasiassa vain survival horror -peleissä. Vaan mitä jos ihmisten ja korpsien välisen taistelun muuttaisi nopeatempoiseksi tiimiräiskinnäksi?
Tässä on myös tragikoomisesti nimetty Left 4 Dead pähkinänkuoressa. Kaksi täysin eri tavalla pelaavaa ihmistiimiä vastakkain, tiukkaa tunnelmaa ja pahuksen hauskaa pelattavuutta. On sitä huonommistakin aineksista hyviä pelejä tehty.
Ohjelmistopiratismin hinta: 48 miljardia taalaa
16.5.2008, 17.45
Muropaketti kertoo BSA:n (Business Software Alliance) sekä tutkimusyritys IDC:n (International Data Corporation) laskeneen piraattiohjelmistojen tuottaneen ohjelmistoteollisuudelle viime vuonna 48 miljardin dollarin tappiot.
Arvostelu: ATV Offroad Fury 4 (PS2)
16.5.2008, 17.23
Hyviä offroad-pelejä ilmestyy markkinoille yhä harvemmin. Niinpä onkin hienoa nähdä, että Sony jatkaa Rainbow Studiosin luomaa offroad-pelisarjaa. Viimeistelystä vastaa kuitenkin sarjan kolmannen osan luonut Climax.
Climax tunnetaan paremmin Moto GP:n lisenssiä hyödyntävistä ratamoottoripyöräilypeleistä. Läpikoluttuun ideaan tuodaan uusia näkökulmia juonellisella uratilalla ja uusituilla ajoneuvoluokilla. Matkaa taitetaan mönkijöiden lisäksi moottoripyörillä, maastoautoilla ja rantakirpuilla.
Crisis Core: Final Fantasy VII rantautuu Eurooppaan
16.5.2008, 15.34
PlayStation Portablen odotettu toimintaroolipeli Crisis Core: Final Fantasy VII julkaistaan Euroopassa viimein kesäkuun 20. päivä. Peli ilmestyi Japanissa viime syyskuussa ja Pohjois-Amerikassakin jo maaliskuussa.
Autoilulegenda SimBin hyppää 360-kelkkaan jo tänä syksynä
16.5.2008, 15.18
PC:n ajosimulaatioiden - siis niiden todella vakavien - ystävät ovat nauttineet jo vuosikausia ruotsalaisen SimBin-firman tuotoksista. Länsinaapurimme ovat pariin otteeseen väläytelleet myös konsolipelien mahdollisuuksia, mutta tähän asti ei ole tärpännyt. Asia on nyt muuttumassa.
Galactic Civilizations II laajeni
16.5.2008, 15.12
Amerikkalainen pelistudio Stardock ilmoitti julkaisseensa toisen laajennuksen suosittuun avaruusstrategiaansa Galactic Civilizations II. Twilight of Arnor on suoraa jatkoa edelliselle Dark Avatar -lisärille.
Microsoft-pomo kommentoi 360:n eurotilannetta ja liikeohjainta
16.5.2008, 14.30
Kylläpä Microsoft-pomot nyt ovat puheliaalla tuulella! Aaron Greenberg oli juuri ehtinyt vetäytyä takaisin luolaansa, kun Shane Kim ehti mikrofonien eteen pohtimaan konsolinsa tulevaisuutta. Tyyli on tosin aamuista rauhallisempi ja asiallisempi.
Assassin's Creed -kilpailu etenee loppusuoralle
16.5.2008, 12.20
Muropaketin ja eDomen Assassin’s Creed -kilpailu on päättymässä. Mutta vielä ehtii mukaan. Osallistu ja olet mukana kisaamassa viidestä Assassin’s Creed –tuotepaketista. Jokainen sisältää Assassin’s Creed Limited Edition PC-pelin, Assassin’s Creed –hupparin sekä Altair-figuurin.
Simistit iloitkaa - valtakuntanne laajenee
16.5.2008, 12.16
The Sims -peli-ilmiö on viihdyttänyt pelaajia jo vuosien ajan eikä sarjalle näy loppua. Pelitalo Electronic Arts ilmoitti vievänsä peli-idean uuteen suuntaan Nintendo DS -taskukonsolille ja Wiille julkaistavan MySims Kingdom -pelin myötä. Kingdom on jatko lähes kolme miljoonaa pelikappaletta myyneelle MySimsille.
Suomalaisryhmä mfx Intelin demokilpailun finaalissa
16.5.2008, 11.45
Prosessorivalmistaja Intelin kolmatta kertaa järjestämän demokilpailun finalistit on valittu. Neljä eurooppalaista demoryhmää kilpailee nyt viime vuoden voittajaa vastaan. Voittaja saa mainetta ja mammonaa - ja suomalaisten mahdollisuudet pöydän putsaamiseen ovat hyvät.
Kadonneen planeetan erikoisversio on valmis
16.5.2008, 11.11
Xbox 360:lle ja PC:lle julkaistu toimintapeli Lost Planet tekee paluun Colonies-painoksellaan. Capcom näet ilmoitti Lost Planet: Extreme Condition Colonies Editionin olevan valmis ja monistuksessa.
World of Warcraft laajenee sittenkin tänä vuonna
16.5.2008, 11.06
World of Warcraft -massiiviroolipeli saa toisen laajennusosansa sittenkin vielä kuluvan vuoden aikana. Innokkaimmat odottivat Wrath of the Lich King -laajennusta jo männätalvena, mutta näillä näkymin maailman suosituimman massiiviroolipelin pelaajat saavat uutta tahkottavaa vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.
Microsoft-pomo heittää lisää vettä konsolisodan kiukaalle
16.5.2008, 10.59
Yleisesti vallitsevan käsityksen mukaan Microsoft hallitsee Yhdysvaltojen markkinoita Xbox 360 -konsolillaan kun taas Sony jyrää perinteisesti vahvalla alueellaan Euroopassa. Microsoftin Aaron Greenberg ei usko moiseen teoriaan, vaan tarjoilee oman näkemyksensä tilanteesta.
Army of Two -kamasetti löysi voittajansa
16.5.2008, 10.05
Army of Two -kilpailu on päättynyt. Mahtavan kamasetin voittivat Eetu Matkaselkä Oulusta ja Jan Saariniemi Helsingistä. Onnea voittajille ja kiitos osallistujille.
Suomi jää ilman Rock Bandia?
15.5.2008, 18.34
Rock Band on peli, joka on maailmalla puhututtanut ja herättänyt kiinnostusta. Jenkit ovat rokanneet omansa ääressä jo puoli vuotta, Eurooppaan peli rantautuu ensi viikolla. Mutta vain valittuihin maihin. Entä meidän Rock Bandimme? Älä pidätä hengitystäsi.
Arvostelussa Virtua Fighter 5 ja Advance Wars: Dark Conflict
15.5.2008, 17.45
Kahina on kahinaa, oli se sitten mättämistä lähietäisyydeltä tai piirroshahmojen ohjaamia panssarivaunuja. eDomen arvostelussa kaksi kovin erilaista peliä: Xbox 360 -versio Virtua Fighter 5:stä ja Nintendo DS:n Advance Wars: Dark Conflict.
Ikeassa jättiale kesäkuussa, kaikki vain 14,99
15.5.2008, 17.00
The Sims 2 -pelaajien shoppailukierre jatkuu ja pahenee. Ensin vaatekaappi täytettiin goottisälällä, sitten kylppäri ja kyökki kalustettiin uusiksi. Seuraavaksi ostoskierre jatkuu Ikean virtuaalikaupassa.
Mangafanien päät pyörälle Dragon Ball Z:n uusilla kuvilla
15.5.2008, 17.42
PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle julkaistavasta Dragon Ball Z: Burst Limit -pelistä on julkaistu oikein jättiannos uusia kuvia. Kyllä näissä silmä lepää, jos silmä vain on animenmuotoinen.
Söpöt pienet otukset silpoutuvat, ruhjoutuvat ja muusautuvat
15.5.2008, 17.42
Vaikka Happy Tree Friends -peli ei olekaan aivan tuorein uutinen, niin sen julkaisun lähestyminen ansaitsee pienen muistutuksen. Jos Happy Tree Friends: False Alarm on lähelläkään alkuperäisen tv-sarjan huikeutta, niin luvassa on taatusti sadistisia pelihetkiä.
Arvostelu: Virtua Fighter 5 (PS3, 360)
15.5.2008, 13.40
Virtua Fighter on yksi niistä pelisarjoista, joiden voimalla Sega jyräsi muinoin. Kun Segan konsolit kuolivat jäi Virtua Fighter kuitenkin henkiin, eikä sarjan viides osa ei juuri poikkea perinteistä.
Vaikka VF5 ehdittiin julkaista PS3:lle jo aiemmin, saavat Xbox 360 -pelaajat hiotumman version, jonka merkittävimpiä uudistuksia on nettipeli.
Tikkakunto kohdalleen tällä pelillä
15.5.2008, 12.25
Tikanheitto, tuo ainainen kesämökki-iltojen piristyspeli ja kapakkakisojen tunnelmanluoja kääntyy taskukonsolimuotoon Nintendo DS:lle Touch Dartsin myötä.
Kolmas Gears of War jo horisontissa?
15.5.2008, 10.51
Epic Gamesin Cliff Bleszinski muotoilee kolmannen Gears of War -osan olevan mahdollinen, vaikka pelisarjaa ei missään vaiheessa trilogiaksi suunniteltukaan.
Sacred2 Fallen Angel osa 2 - mukana myös moninpelattava yksinpeli
14.5.2008, 17.33
Sacred2-toimintaseikkailun ensikosketus jatkuu. Tutustumme lisää tämän reippaasti Diabloa lainaavan fantasiamatkan sisältöön ja ihmeisiin. Edellisessä osassa ihailimme erityisesti pelin visuaaleja, eikä niistä ole vieläkään päästy täysin eroon. Nyt suurennuslasin alla on kuitenkin enemmän varsinaista sisältöä ja moninpeliä.
Ascaronin työstämä peli ilmestyy PC:lle ja Xbox 360:lle näillä näkymin syyskuussa.

Hanki 3G-pakki 
Liikkuva laajakaista